Maalausliike Värisuora Oy

Maalausliike Värisuora on puutalojen maalauksiin erikoistunut yritys, joka toimii Etelä-Suomessa.

Intohimona puutalojen maalaus

Värisuoran tarina alkaa Nurmijärveläisten poikien innokkaasta suhtautumisesta työntekoon. Miskan, Matiaksen ja Veetin ura puutalojen maalausten parissa lähti käyntiin jo hyvin nuorena kotona suoritettujen maalaustöiden merkeissä.

Sitten kesätyöt maalausliikkeissä ja myöhemmin koulutukset antoivat hyvän pohjan poikien ammattitaidolle. Kipinä oman yrityksen perustamisesta oli kytenyt mielessä jo pitkään. Vuonna 2019 pojat päättivät, että nyt rohkenemme laittaa oman maalausliikkeen pystyyn.

Ensimmäisenä kesänä töitä riitti. Emme ehtineet toteuttaa kaikille halukkaille urakkaa. Palkkasimmekin muutaman kaverin avuksemme.

Toiminnan kehittäminen pala palalta

Oman toiminnan kehittäminen on kiinnostanut aina. Kyselimme heti alusta lähtien asiakkailtamme, miten olisimme voineet palvella paremmin. Saimmekin paljon palautetta. Sen palautteen pohjalta lähdimme kehittämään toimintatapojamme. 

Pidämme tärkeinä asioina talon maalauksessa:

  • tarkat suojaukset, ettei talon ympäristö sotkeennu
  • riittävän laajat pohjatyöt
  • työjärjestys ja ripeä ote työntekoon
  • oikeat tarvikkeet

Laadukkaalle työlle annetaan takuu

Teemme työmme tarkasti ja uskomme lopputuloksen kestävyyteen. Henkilöstömme on hyvin koulutettua, toimintatavat selvät ja tarvikkeet markkinoiden parhaita. Annammekin kohteisiimme 24 kuukauden takuun. 

Hyvän työn jatkuminen

Vuonna 2022 on kokemusta kertynyt jo yli 350 puutalon maalauksesta.  Usko toimintatapoihimme on kasvanut hyvän asiakaspalautteen ja minimalistisen reklamoinnin ansiosta.

Olemme päättäneet, että urakoidemme taso ei saa laskea. Olemmekin vakiinnuttaneet henkilöstömme määrän reiluun kymmeneen, vaikka alalla töitä tuntuisi riittävän isommallekin porukalle. Laadukas työ menee aina kasvun edelle.

Asiakastyytyväisyys 4,93/5 

Teetimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesällä 2022. Lähes kaikki vastanneista arvostelivat työn jäljen parhaalla mahdollisella arvosanalla 5/5. Lisäksi jokainen asiakkaamme suosittelisi meitä ystävälle! Asiakastyytyväisyyskysely antaa tukea meidän puheille hyvästä työstä.

Lopuksi

Näin syntyi puutalojen maalauksiin erikoistunut Maalausliike Värisuora Oy. Haluamme keskittyä yhteen asiaan ja tehdä sen mahdollisimman hyvin, sen sijaan, että tekisimme kaikkea vähän sinne päin.

Olemme maalanneet jo satoja puutaloja ja saaneet positiivisen maineen puutalojen omistajien mielessä. Voit luottavaisin mielin tukeutua meihin puutalosi maalauksessa.

Voit käydä kurkkaamassa asiakkaidemme kokemuksia alla olevasta painikkeesta.


Kymmenen kohdan toimintatapamme on rehti ja selkeä:

1

Tarjoamme halutessasi veloituksettoman kartoituksen, jossa selvitämme yhdessä parhaan ratkaisun talollesi.

2

Teemme kirjallisen, kiinteähintaisen tarjouksen, jossa kerromme tarkasti ja avoimesti urakan työvaiheet ja työmenetelmät. Haluamme, että sinäkin tiedät, miten hoidamme urakan ja voit sitä kautta olla varma, että toimimme rehellisesti ja luotettavasti.

3

Solmimme kanssasi kirjallisen urakkasopimuksen ja sovimme muut maalaukseen liittyvät käytännön seikat, kuten aikataulun.

4

Saavumme paikalle sovitusti.

5

Teemme pohjatyöt ja suojaukset erityistä huolellisuutta noudattaen.

6

Suoritamme maalaustyön sovitulla menetelmällä.

7

Siivoamme huolellisesti jälkemme ja hoidamme jätteet pois.

8

Lajittelemme ja kierrätämme jätteet.

9

Tarkastamme työn jäljen lopuksi.

10

Jätämme sinulle todistuksen talosi huollosta.

maalausliike värisuora logo

AAA luottoluokitusluotettava kumppani

Yhteystiedot
Puh. 040 025 1534
miska.linnanmaki@varisuora.com

Verkkolaskuosoite: 003730856918
Operaattori: Säästöpankki (ITELFIHH)

Maalausliike Värisuora Oy
Ilvesvuorenkatu 33 A 10,
01900 Nurmijärvi

Y-tunnus: 3085691-8

Seuraa meitä somessa

Copyright © 2024 Maalausliike Värisuora